Taustaa

Tervehdys,

Nyt on kolmannet kuntavaalit, joissa olen ehdokkaana. Ensimmäisen kerran olin ehdokkaana kuntavaaleissa syksyllä 2012 ja toisen kerran keväällä 2017. Olin ensimmäisellä vaaltuustokaudellani vapaa-ajan lautakunnan jäsen ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen sekä Salon kaupunginvaltuuston varavaltuutettu. Kuluvalla valtuustokaudella olen vapaa-ajan lautakunnan 1. varapuheenjohtaja ja Salon kaupunginvaltuuston varavaltuutettu.

Kiinnostus lähteä mukaan yhteisten asioiden hoitamiseen on aikanaan herännyt toimiessani ylempien toimihenkilöiden luottamusmiehenä päivätyöni ohella vuodesta 2008 asti Nokialla, ja liiketoimintasiirron jälkeen Microsoft Mobilessa aina kesään 2017 asti. Olen tarvinnut neuvottelutaitoja usein hankalissakin tilanteissa, sekä on pitänyt osata katsoa suuriakin kokonaisuuksia monelta kantilta.

Nyt olen reilun puolitoista vuotta työskennellyt opettajana ammattiopistossa. Työni on aina kulkenut sähköisiä polkuja pitkin, toisin sanoen työni on jotenkin liittynyt sähköön ja automaatioon, sekä yhteistyöhön erilaisten ihmisten parissa.

Vapaa-ajalla viihdyn luonnossa ja haluan, että meillä jokaisella on mahdollisuus nauttia elämästä puhtaan ympäristön keskellä tulevaisuudessakin. Ympäristöteot saattavat olla pieniä valintoja meidän jokaisen arjessa.

Olen asunut nykyisen Salon alueella pitkälti yli kaksikymmentä vuotta ja suurimman osan aikaa Halikossa. Muutimme useita vuosia sitten Halikon Putolasta maaseudulle Kumion kylään, eli Vaskion ”taakse”.

Salon valtuusto tarvitsee laaja-alaista tietoa ja näkemystä päätöksentekoon. Ei ole ollenkaan samantekevää kuka kotikaupunkimme asioista päättää – haluan olla yksi heistä! 

Terveisin, Mika Kortelainen
4. toukokuuta 2021, Kumio, Salo

Jaa tämä sivu: